Furuno Finland Oy (myyntifuruno.fi), 8.8.2014
Furuno Finland tukemassa koululaisten liikennetaitoja
Yhteistyökumppanimme Kouluinfo pyrkii edistämään lasten liikenneturvallisuutta. Liikenneopetusmateriaali on ollut kouluissa valtakunnallisesti käytössä jo vuodesta 1995. Opetuskansiot ovat liikenneopettajien ja muiden liikennealan ammattilaisten toteuttamat ja opetushallituksen hyväksymät. Se on ainut laatuaan Suomessa.
130 sivuiset liikennetyökirjat tulevat lapsille henkilökohtaiseen käyttöön koko alakoulun ajaksi. Työkirjan tehtävien avulla lapset omaksuvat paremmin liikenneaiheet, joita käsitellään opettajan kanssa tunnilla sekä liikennesäännöt tekemällä tehtäviä eri liikennetilanteista. Selkeiden vuodenaikojen mukaan vaihtuvien tehtävien ansiosta kirjaa voi pitää myös pulpettikirjana ja tehdä tehtäviä aina kun aikaa tunnilla jää. Lisäksi kirjasta voi antaa kotitehtäviä, jolloin liikenneasioita opetellaan myös omien vanhempien kanssa. Työkirjassa käsitellään sitä miten liikutaan maalla, vesillä, joukkoliikenteessä sekä perusliikennemerkit. Mukana on myös raskasliikenne ja ajoneuvojen pimeät kulmat.
Furuno Finland tukee opetusmateriaalin toimitusta lähikouluumme Martinkallion kouluun.
Lisätietoja: www.kouluinfo.fi