Kompassit

Aluksen kompassilla on enemmän merkitystä kuin moni käyttäjä ajatteleekaan. Elektronisten laitteiden luotettava toiminta, kuten autopilotin suuntavakavuus tai tutkan North-Up, on riippuvaista kompassin tarkkuudesta ja nopeudesta. Sähkökompassit ovat yleensä sähköisiä magneettikompasseja joiden toiminta on vaikeinta saada luotettavaksi magneettiherkissä aluksissa – erityisesti teräsaluksissa.

Furuno on valmistanut pitkään satelliittikompasseja ammattimerenkulun tarpeisiin häiriöttömän ja nopean suuntatiedon aikaansaamiseksi. Satelliittikompassin erinomaisuus tulee esiin häiriöttömänä toimintana aluksen rungon magneettisuudesta huolimatta esimerkiksi teräsveneissä, reaktionopeutena merenkäynnissä tai suurissa nopeuksissa ja suurena tarkkuutena myös keinunta- ja rullaustietojen osalta esimerkiksi kaikuluotauksen vakauttamiseen.

Valikoimassamme on tarjolla Furuno-kompassien lisäksi pienikokoinen satelliittikompassi True Headingin mallistosta.

Kompassi/merikuva
Copyright © 2012 FURUNO FINLAND OY. Kaikki oikeudet pidätetään.